Jos olet suuntaamassa kohti Saariselkää sähköautolla saattaa auton lataaminen askarruttaa. Olemme tehneet matkan lukuisia kertoja, joten tässä meidän vinkkimme sujuvaan ja onnistuneeseen matkaan sähköautolla.
Lähditpä liikkeelle sitten Helsingistä Tampereelta tai Turusta luonteva reitti kulkea on valtatie numero 4. Matkalle osuu pysähdyspaikkoja laidasta laitaan, mutta sähköautoilijalle jotkin paikat ovat parhaita (auto ja ihmiset tulee huollettua vaivatta ;)). Näissä yhdistyy erittäin tehokas lataus, suuri latauskentän koko, hyvä ruoka ja muutenkin mukava miljöö. Oman kokemuksemme mukaan esimerkiksi talvella taukopaikan valinta korostuu, kun autoja on samanaikaisesti paljon liikkeellä ja pakkanen vaikuttaa sekä auton lataustehoon että kantamaan eli rangeen. Mutta missä pysähtyä? Sukelletaan reittisuositukseen:
1) Ensimmäinen pysäkki Jyväskylän seudulla
Monen auton kantama ja kuskin vireys riittää Jyväskylän pohjoispuolelle, joten sen jälkeen on luontevaa navigoida lataamaan ja kahville. Omia suosikkejamme ovat Neste Lintulahti Äänekoskella sekä Palokan alue pohjoisessa Jyväskylässä. Palokasta voit valita lataatko K-latauksella, ABC-latauksen eri lokaatioissa vai nappaatko sähköt huipputehoilla Ionitystä. Myös ”mäkkäri” ja muutamat muut tarjoavat latausta ohimeneville patteriautoille.
2) Niemenharju Pihtiputaalla – 800V Neste-laturi ja repullinen muita vaihtoehtoja
Pihtipudas on nelostien varressa nököttävä pieni kunta, mutta latureidensa vuoksi sähköautoilijoiden suosikki ja kokoaan ehdottomasti suurempi. Kaunis Niemenharjun pysähdyspaikka on juuri ennen keihäspaikkakunnan taajamaa ja pihassa seisoo latureita suhteellisen runsaasti, joten jonottaminen on harvinaista. Tehokkain laite on Nesteen 800V laturi, jonka teho on jopa 320 kW, jos auto vaan näin suurta tehoa ymmärtää ottaa vastaan. Tämä mahdollistaa todella nopean latauksen ja tarvittaessa lyhyen pysähdyksen. Samassa pitäjässä on myös St1 suurteholatausta ison kentän verran, pienempi K-lataus sekä Virran suurempi kenttä täynnä Kempoweria, joten B-vaihtoehtojakin on tarjolla runsaasti.
3) Juustoportilla ruokailemaan – pistokkeita riittää
Mikäli olet autoinesi pidemmän tauon tarpeessa, niin Juustoportti Kärsämäellä on oiva pysäkki. Pihassa on lähes 20 pistoketta suurteholatausta, joten auton saa suht varmasti lataukseen. Suurin osa on Teslan, mutta myös Recharge tarjoaa luotettavat Kempowerin laturit. Naapurissa on vielä ABC-lataus, joten virtaa on tarjolla sitä janoaville pitkänmatkan ratsuille. Juustoportin perheyritys tarjoaa hyvää ruokaa, herkkukaupan ja mukavan miljöön, joten vahva suositus tälle. Ja mikäli ei ruoka maistu voi suunnata samassa rakennuksessa olevaan Kärsämäen kirjastoon.
4) Oulun ohi Meri-Lappiin
Oulun seudulla latureita riittää, mutta kaupungin automäärällä laturit ovat hyvin ruuhkaisia ja palvelut pääosin marketteja ja ostareita. Mutta mikäli ruuhkat ja kaupungin vilinä ei häiritse on Oulussa ehdottomasti hyvä paikka pysähtyä esimerkiksi Oulun Baari tai hieman ennen Oulua St1 suurteholataus Kempeleen Zeppelinillä.
Kuitenkin meillä sähköauto ohittaa Oulun rivakasti ja latautuu Meri-Lapissa. Yleensä paikaksi valikoituu Merihelmi, Keminmaan Neste Tupasvilla tai Pohjanportti. Merihelmessä miljöö on kaunis, mutta latureita vähän, mutta tehoa on. Keminmaalta pistokkeita löytyy, sillä Ionity, Tesla sekä Recharge ovat kenttineen Lapin porteilla. Pohjanportti Keminmaan jälkeen on oiva pienempi paikka, jossa voi ladata Kempowerin laadukkaalla ja toimintavarmalla laturilla (Helen).
5) Kauppaan ja lataamaan Sodankylässä
Kun matka jatkuu pohjoiseen, Sodankylä tarjoaa erinomaisen paikan ladata ennen viimeistä erämaataivalta.
Sodankylässä latausta tarjoavat ABC-lataus, K-lataus, Ionity sekä Recharge ja kaikki tarjoavat yli 150 kW lataustehoa. Yleisesti meillä valinta osuu kauppareissun ajaksi K-lataukseen, joka on Supermarketin pihassa. Myös K-Market ja Ionity sekä ABC-lataus ja S-Market tarjoavat hyvän combon kaupassa kävijälle.
Sodankylässä akku kannattaa ladata riittävän täyteen, sillä siitä Saariselälle on tarjolla tiettömiä taipaleita, ja suurteholatauksesta ei ole tietoakaan.
6)Suurteholatausta Saariselällä sekä luotettava lataus Ivalon S-Marketilla
Saavuttuasi Saariselälle, paikallinen Neste tarjoaa suurteholatauksen, joka varmistaa, että autosi on valmiina seuraavaan seikkailuun. Myös Kuukkelin kaupan pihalla nököttävt Ionityn kaapit tarjoavat suurteholatausta kaupassa käynnin ajaksi. Jos tulee asiaa Ivaloon, niin paikallinen S-Market tarjoaa hyvän latauskentän kaupan pihassa.
Sähköautolla matkustaminen Saariselälle ei ole pelkästään ekologinen valinta, vaan myös unohtumaton seikkailu (tosin jännitys alkaa kadota, sillä latureita on paljon ja niiden teho on korkea). Nämä vinkit auttavat sinua suunnittelemaan matkasi saumattomasti ja varmistamaan, että vältät suurimmat ongelmat. Muista, että sähköautoilu vaatii hieman suunnittelua, mutta samalla se tarjoaa mahdollisuuden nauttia ympäristöstäsi täysillä. Ota kaikki irti matkastasi ja koe Lapin kauneus sähköautosi ratin takaa!
nautinnollisia kilometrejä,
Laplandwayn väki
Varaa loma kiireen rajan tuolla puolen.